Onko pakko puhua saksaa?

Miltä tuntuu nukahtaa vieraiden seinien sisällä, sanoa tuntematonta taloa kodiksi? Miltä tuntuu, kun istuu aamuisin keittiönpöydän ääreen syömään ihmisten kanssa, jotka on tuntenut alle vuoden? Miltä tuntuu olla täysin vieraan kielen ympäröimänä, kuulla suomea korkeintaan muutaman kerran viikossa? 

Koska sitä on olla au pair. 

Mun perheeni puhuu mun kanssa vain ja ainoastaan saksaa. Kielikurssilla puhun vain ja ainoastaan saksaa. Piercen kanssa yritän puhua englantia, mutta mitä paremmaksi mun saksani tulee, sitä kummallisemmalta tuntuu puhua englantia (ja sitä enemmän Pierce painostaa mua saksan puhumiseen). Puhun englantia, saksaa ja suomea kavereiden kanssa aika tasaisesti. Piercen perheen kanssa saksaa. Saksaa saksaa saksaa, niin että se tulee jo korvista ulos. Kaduilla kävellessäkin kuulee vaan saksaa. 

Aina, kun Pierce yrittää puhua saksaa, ärsyynnyn. Eikö se voisi puhua englantia? Onko mun pakko puhua aina vaan saksaa? Voisko se vaan opetella puhumaan suomea? En juuri huomannut negatiivista suhtautumistani koko asiaan ennen viime viikonloppua. Käytiin nimittäin suomalaisilla joulumarkkinoilla ja oi, suomalaisia joka puolella. Suomalaisia karjalanpiirakoita, suomalaista karkkia, suomalaista designia ja ennen kaikkea - suomen kieltä ja suomalaista kulttuuria.  

En tajunnut kaipaavani suomen kieltä, koska kirjoitan paljon suomeksi, luen paljon suomeksi ja tapaan suomalaisia aupaireja aina silloin tällöin. Edellinen aupair-perhe puhui suomea, joten tällaisia tuntemuksia ei aiemmin ollut. Ehkä tää mun motivaationpuute saksan opiskelun ja käytön suhteen katoaisi tässä nyt kuitenkin pikku hiljaa. Tällä viikolla loppuu saksan kurssi ja seuraava alkaa tammikuussa. Joulukuun puolessa välissä on viikon loma aupairhommista ja sitten tulee vielä viikon loma Suomessakin. Ja nyt alkaa tulla joulufiiliskin, kun Berliinissä satoi lunta (vaikka sulikin heti pois)! 

Sain muuten vihdoin myös uuden ekstranäppäimistön läppärille, kun noi tämän läppärin omat näppäimet on rikki. Tämä myös toivottavasti tarkoittaa tiheämpää postaustahtia, kun ei enää tarvitse kirjoittaa kännykällä. Seuraavaksi kirjoittelen kai sitten joulumarkkinoista - ne kun alkoi täällä Berliinissä eilen. 

Tämä on unelma

Yökirpputori. Talvikylä. Outlet-myymälöissä shoppailua. Myöhäiset halloweenjuhlat. Kaverin syntymäpäivä ja yllätyslahja. Etelä-Afrikka helmikuussa.

Elän unelmaa. Mitenkään muuten mun tämän hetkisiä tuntemuksia ei voi kuvata. Tämä on unelma ja tämä on mun elämä. Vuosi sitten en osannut edes aavistaa, että mun elämä tulisi olemaan tätä, että oikeasti voisin olla näin onnellinen. Saksaan lähtö oli ehdottomasti mun elämäni parhain päätös, ja kaikki te, jotka epäröitte aupairiksi tai ylipäätään ulkomaille muuton suhteen, niin älkää epäiröikö vaan tehkää se. Kun vähän yli vuosi sitten lähdin, ikävöin jo valmiiksi Suomeen. Se ikävä katosi kuitenkin nopeasti, koska nyt musta tuntuu, että mitä kauemmin mä täällä Saksassa olen, sitä onnellisemmaksi tulen.

Tämä viikonloppu oli ehdottomasti tähän mennessä paras. Perjantaina lähdin Piercen kanssa ostamaan lauantain halloweenjuhliin rekvisiittaa ja päädyttiin punaisiin piilareihin, teräviin kulmahampaisiin ja kalpeaan ihoon. Oltiin tosi kliseisesti vampyyreitä, mutta oli kyllä ihana kuulla sitten juhlissa kehuja, että näytettiin tosi hyvältä kumpikin. Halloween-ostosten jälkeen suunnattiin Night Marketiin, eli yökirpputorille. Berliinissä on tosi paljon just tämän tyyppisiä tapahtumia, mistä löytää lähes aina jotain. Samassa yhteydessä oli myös Winterdorf, suomeksi talvikylä, mistä tuli kyllä ihana joulufiilis. Nämä kuvat ei tuo todellakaan niin hyvin esille sitä tunnelmaa, mikä siellä vallitsi. Oli myös ihanan lämmin!

Lauantaina aamulla lähdettiin Piercen ja sen äidin kanssa shoppailemaan Berliinin ulkopuolella sijaitsevaan outlet-myymälöiden alueelle. Yritin löytää talvitakkia, mutta sellasta ei pistänyt silmään ja vähän harmitti, ettei tullut sitten mitään muuta ostettua. Joulun jälkeen sinne on pakko mennä vielä uudestaan!

Illalla lähdettiin halloweenjuhliin, missä tapasin niin paljon uusia ja vanhoja tuttuja. Kun mentiin sinne, niin kaikki puhui vaan saksaa, mutta kun muutamalle selvisi, etten ymmärrä puoliakaan niitten puheista, niin he vaihto kielen englantiin. Tapasin myös yhden puoliksi suomalaisen ja pari sanaa tuli vaihdettua suomeksikin, vaikka suurin osa keskustelusta hoituikin saksaksi. Klo 12 oli meidän kaverin, Danielin, yllätyssynttärilaulun, -kakun ja -lahjan aika. Oli ihana nähdä, miten Daniel oli niin innoissaan ja onnellinen siitä, että sen kaverit yllätti sen tolla tavalla sen synttäreinä. En rehellisesti sanottuna ikinä ole nähnyt sitä onnellisempana.

Tänään puolestaan mun hostäiti yllätti mut kertomalla, että ne haluaisi ottaa mut mukaan Etelä-Afrikkaan helmikuussa kahdeksi viikoksi. Siitä muutama tunti myöhemmin varattiin jo lennot, mikä tuntuu ihan hullulta. En ole ikinä ollut Euroopan ulkopuolella ja nyt olen jo menossa Afrikkaan! Jopa hostlasten kanssa meni älyttömän hyvin tänään. Mun elämä on parhainta just nyt.