Automatka Venetsiasta Sveitsiin

Kymmenen tuntia autossa. Niin kauan kesti meidän matka Italian Venetsiasta Sveitsin Luzerniin. Matkan oli alunperin tarkoitus kestää kuusi tuntia, mutta jo Italian puolella eksyttiin Milanon keskustaan - joka oli kyllä ihan kiva nähdä, vaikka ei hurmannutkaan samalla tavalla kuin Venetsia. Kun lopulta päästiin Sveitsin puolelle, taisin ajatella matkan isoimman osan olevan jo takana. Pysähdyttiin mäkkärille syömään ja oli hyvä fiilis päästä oikomaan jalkoja pitkän ajomatkan jälkeen.

Matkan jatkuessa kultiin radiossa puhuttavan isosta ruuhkasta jonkun tunnelin kohdalla, mihin mun poikaystävä totesi, että onneksi ei ajeta sitä tietä. Oltiin kuitenkin väärässä - kuten alempana olevasta kuvasta näkyy, niin autot ei liikkuneet pitkään aikaan yhtään mihinkään. Kun välillä liikuttiin, niin jo parin sadan metrin jälkeen pysähdyttiin taas. Jos haluaa yrittää löytää jotakin positiivista, niin maisemat oli kirjaimellisesti henkeäsalpaavat. Korkeat, lumihuippuiset vuoristot kohosivat kohti taivasta edessä päin ja ympärillä leijui usva koskettaen vihreitä metsiä. Oltiin keskellä ei mitään, jumissa autotiellä, mutta niitä mielettömän kauniita maisemia olisi voinut tuijotella ikuisuuden. Venetsia ei ollut mitään Sveitsin vuoristoihin verrattuna.

Jos joskus vielä tulee tehtyä uusi roadtrip, niin pitää kyllä tarkistaa tiet ruuhkien ja tietyömaiden varalta etukäteen. Myös Ranskasta Berliiniin matkatessa jäätiin useasti ruuhkiin ja radiota kuuntelemalla selvisi, että monissa Saksan osavaltioissa alkoi juuri sinä viikonloppuna lomat ruuhkauttaen moottoritiet.

Sveitsin tunneli oli siis Gotthardin tunneli, joka paljon käytettynä on usein pahasti ruuhkainen - kuten oli meidänkin aikaan, eikä oltu ainoat ihmiset tien varrella seisoskelemassa. Luzernissa lehteä lukiessa selvisi, että sinne oli vastikään avattu myös Gotthardin pohjatunneli, 57-kilometrinen, maailman pisin rautatietunneli. Lisää tunnelista voi lukea esimerkiksi täältä.

Ensimmäinen päivä Venetsiassa

Ennen Venetsiaan menoa mulla oli paikasta tietynlainen kuva mielessä: paljon turisteja, mutta kuitenkin kaunis, veden ympäröimä kaupunki. Koska osasin varautua valtaviin turistimassoihin etukäteen, en pettynyt ja jopa vähän yllätyinkin siitä, kuinka kaunis Venetsia varsinkin illalla oli. Rakastan yli kaiken niitä pieniä katuja, joista todella iso osa päättyy umpikujiin. Tykästyin tosi paljon kaupungin arkkitehtuuriin ja pienet parvekkeet viherkasveilla toi ihania yksityiskohtia siihen betoniviidakkoon, mikä Venetsia on. Luulen kuitenkin, että pidemmän päälle ne ahtaat, pienet kadut vailla vihreyttä ei olisi mua varten.

Olin mun poikaystävän kanssa vähän etukäteen suunnitellut, että ostettaisiin museopassi ja käytäsiin Venetsian eri museoissa, mutta kuten moni muukin suunnitelma, niin tämäkään ei sitten käynyt toteen. Haluan tehdä meidän roadtripin suunnittelusta (tai suunnittelemattomuudesta) vielä erikseen postauksen, mutta lyhyesti sanon, että Venetsiassa ainut asia, mikä meni suunnitelmien mukaan oli se, että käytiin ravintolassa, minne halusin jo alusta lähtien.

Ensimmäinen päivä menikin lähinnä siinä, kun käveltiin vain katuja pitkin vailla päämäärää. Ei oikein kukaan tiedetty, missä oli mitäkin nähtävää ja lopulta harhailtiin jossain ihan syrjäkujilla kaikkien ravintoloiden ja muiden liikkeiden ollessa kiinni. Päädyttiin johonkin pieneen kebab-paikkaan, kun nälkä ja väsymys iski, mutta onneksi käytiin sitten illemmalla vielä paremmin syömässä! Alussa oltiin kaikki nelisteen, mutta koska mun kaksi kaveria on vegaaneja, niin he halusivat etsiä itselleen vegaaniravintolan, jolloin me mentiin syömään maailman parhainta pizzaa.

Illemmalla, kun aurinko laski, päädyttiin vielä johonkin katufestivaaleille ja tunnelma oli niin ihana! Pahin turistirysä oli ohi, mutta vaikka kuinka olisin halunnut jäädä pidemmäksi aikaa, niin oli pakko lähteä väsymyksen jo iskiessä. Venetsiasta meillä meni lautalla noin 20 minuuttia takaisin meidän omalle alueelle ja siitä satamasta piti vielä kävellä ihan liian pitkä matka takaisin leirintä-alueelle. 

Road trip Euroopassa

Olen elossa, vaikka blogin puolella onkin ollut hiljaista! Tälle hiljaisuudelle on kuitenkin syynsä: saavuin juuri Berliiniin kymmenen päivän mittaiselta road tripiltä Euroopassa. Road tripistä piti puhua oikeasti täällä blogin puolella jo aikaisemmin enemmän, mutta lopulta kuitenkin koin paremmaksi kirjoittaa matkasta vasta sen jälkeen - eli nyt.

Meidän matkaan sisältyi Saksan lisäksi Italia, Slovenia, Sveitsi ja Ranska. Ajettiin autolla Berliinistä Itävallan kautta Italiaan Venetsian lähistölle, jossa sijaitsi meidän leirintä-alue. Siellä vietettiin seitsemän yötä, mutta välissä käytiin esimerkiksi päiväreissulla Sloveniassa ja Venetsiasta tuli nähtyä pääsaaren lisäksi myös Lido. Italiasta ajettiin Sveitsin Luzerniin, jossa vietettiin yksi yö ja sieltä ajettiin seuraavana päivänä Ranskan puolelle Strasbourgiin, missä oltiin myös yksi yö. 

Mielessä on tällä hetkellä niin paljon postausideoita ja kuviakin mulla on kahdella eri muistikortilla. Niiden läpikäymisessä menee varmaan vielä muutama päivä, mutta nyt alkuun tässä muutama kuva Venetsiasta, joka lumosi minut ihan täysin. 

Miten päästä eroon stressaamisesta?

Lähetin paperit yliopistolle ja maksoin koulumaksun viimeviikolla. Nyt jännitän vaan sitä, pääsenkö opiskelemaan alaa, mitä oon halunnut opiskella lukiosta lähtien. Tuntuu, että koko alkuvuoden olen stressannut sitä, pääsenkö kouluun ja saanko ylipäätään kaikki paperit lähetettyä ajoissa. Olen stressannut sitä, saanko säästettyä tarpeeksi rahaa roadtripiä varten, joka muuten alkaa ensiviikon tiistaina. Olen nähnyt painajaisia sekä nykyisestä että vanhasta hostperheestä, mikä varmaan kertoo omaa tarinaansa siitä, kuinka paljon ahdistaa tämä aupairelämä.

Tuntuu, että koko ajan on kiire tehdä jotakin. Pitäisi repiä itseni sataan eri paikkaan ja ehtiä näkemään kaikkia ihmisiä, joita haluan nähdä. Pitäisi siivota. Pitäisi ostaa huonekaluja ja suunnitella syksyn muuttoa. Se muuttokin epäilyttää. Ja entä jos en saa sitä koulupaikkaa nyt? Sitten pitäisi löytää työpaikkakin. Nämä oli mun ajatuksiani viime viikoilta. 

Oon aina ollut todella paha stressaamaan asioista, minkä huomasi esimerkiksi siinä, että ylioppilaskirjoitusten aikana laihduin viisi kiloa. Suurentelen asioita mielessäni ja mietin aina sitä pahinta mahdollista vaihtoehtoa, mitä voi tapahtua. Oon kuitenkin hiljalleen alkanut löytämään tapoja hillitä stressiä. 

Listasin kaikkia asiat, jotka huoletti tai ahdisti. Mietin mitä asioille voisin tehdä, jotta ne ei saisi mua enää sellaisen ahdistuneisuuden valtaan. Osittain tämän listan takia tapasin mun entisen hostperheen eilen ja vaikka kädet tärisi aluksi jännityksestä, niin siitä selvittiin hyvillä mielin. Hostlapsi oli kasvanut hurjasti ja menee syksyllä jo kouluun! Olin jo pidemmän aikaan halunnut käydä vanhan hostperheeni luona ja tuli niin hyvä olo, kun sitten lopulta tämän sain aikaiseksi. Olen myös tullut siihen tulokseen, etten kuole vaikkei koulupaikka nyt aukeaisi. Suunnitelmat on aika hyvin selvillä tulevaisuuden osalta - jos en pääse nyt opiskelemaan psykologiaa, niin mulla on jo muutama koulu ja ala mihin haluan lähes yhtä palavasti opiskelemaan. 

Löysin jostain myös Hemingwayn sanonnan, joka antoi mulle yllättävän paljon inspiraatiota. 

“If something is wrong, fix it if you can. But train yourself not to worry. Worry never fixes anything.” 

Rooftop-baari Neuköllnissä

Eilen illalla lähdettiin poikaystävän kanssa katsastamaan Neuköllnissä sijaitseva rooftop-baari. Paikka oli sellainen hipsterien keskittymä kuin olin ajatellutkin, mutta tunnelmaltaan kuitenkin tosi ihana ja sääkin oli mitä ihanteellisin, vaikka pilvet osin peittikin auringonlaskun. Paikka oli jo kahdeksan aikoihin täynnä ihmisiä ja Berliinissä kun ollaan niin olihan sitten sinne muutama muukin suomalainen eksynyt. Tuntuu, että nykyään ei voi minnekään mennä ilman että törmää toisiin suomalaisiin!

Kun Prenzlauer Bergistä tulee Neuköllniin, niin huomaa sen, miten tietyt alueet Berliinissä on tietynlaisten ihmisten asuttamia. Prenzlauer Berg on lapsiperheelle ihanteellisin alue ja päiväsaikaan joka puolella on lapsia. On sielläkin tietysti omat yöelämä-alueensa, mutta pääosin alue on illemmalla melko rauhallista ja turvallista. Neukölln on tunnettua ulkomaalaisten aluetta - varsinkin muslimit ja muut tummaihoiset asuttavat (tai ainakin viettävät aikaa) tuolla alueella, eikä kyllä voinut olla asiaa huomaamatta.

Neuköllnissä on kuitenkin tosi paljon kivoja baareja, kuten esimerkiksi just tämä rooftop-baari, Klunkerkranich. Paikalla oli joku dj, mutta koska istuttiin ulkona se pari tuntia, niin ei tullut kauheammin kuunneltua minkälaista musiikkia siellä soitettiin. Ehdottomasti pitää mennä tuonne vielä kesän aikana uudestaan ja tsekata Prenzlauer Bergin oma rooftop-baari, missä en myöskään ole käynyt. 

Miksi lähteä aupairiksi?

 

Jokainen aupair kuulee varmasti useammin kuin kerran kysymyksen siitä, miksi he lähtivät tai lähtevät aupairiksi. Jokainen aupair, joka päättää jäädä vielä toiseksi vuodeksi, kuulee melko varmasti kysymyksen myös muilta aupaireilta. Miksi ihmeessä joku haluaisi tehdä tätä työtä pidempään kuin on pakko? Ensimmäisen perheen kohdalla mulla oli palo lähteä ulkomaille, halu oppia puhumaan englantia (ja ehkä saksaakin) paremmin ja itsenäistyä. Moni aupair sanoo vastaukseksi myös esimerkiksi uusien kulttuurien oppiminen tai sen, ettei Suomi enää kiinnosta. Aupairiksi lähteminen on myös tajuttoman helppoa - voi laittaa aupair-hakemuksen ja jo seuraavalla viikolla matkustaa uuteen maahan käytännössä lähes ilman rahaa. 

Mun syyt toiseen aupair-vuoteen oli melko samanlaiset kuin ensimmäisenkin kohdalla; tällä kertaa halusin kuitenkin kehittää saksankieltä ja mikä olisi ollut parempi tapa kuin muuttaa asumaan kokonaan saksankielisen perheen kanssa. Se on myös toiminut ja voin sanoa, että mun saksan kuullunymmärtäminen ja puhuminen on kehittyneet ihan huomattavasti tämän vuoden aikana. Puhuminen on mulle edelleen kuitenkin melko vaikeaa, vaikka pystyn keskustelemaan arkipäiväisistä asioista melko sujuvasti. Jotta pääsisin tässä puhumisessa seuraavalle tasolle, pitäisi mun kommunikoida myös poikaystävän kanssa saksaksi englannin sijaan.

Aupairina olossa on myös tosi paljon hyviä puolia, jos hyvä perhe vaan osuu kohdalle. Nämä tämän postauksen kuvat on Etelä-Afrikasta, jossa olin parin viikon lomalla hostperheen mukana. Yhtenä päivänä käytiin kuvissa näkyvässä paikassa, joka oli todella ihana paikka viettää piknikkiä. Todellakaan kaikki perheet ei kustanna aupairin lomamatkoja - näin ei esimerkiksi mun edellinen perhe tehnyt. Edellisen perheen kohdalla mulla kuitenkin oli oma asunto, mitä nykyisen perheen kohdalla ei ole. Lisäksi perhe maksaa vakuutuksen, ruuan ja yleensä myös matkakortin ja puhelinliittymän. Hostperhe on myös tosi iso tuki vieraassa maassa. 

Luin tänään blogipostausta hostperheen näkökulmasta, missä niiden uusi aupair oli lähtenyt viikon jälkeen takaisin Suomeen. Huolimatta kaikista hyvistä puolista ja aupairiksi lähtemisen helppoudesta, on työ ja asuminen perheen kanssa oikeasti tosi raskasta. Mä menen itse yleensä arkisin tosi aikaisin nukkumaan ollessani illalla jo niin uupunut. Aupairille saatetaan ilmoittaa tärkeistä asioista ihan viime hetkellä, jos ollenkaan. Tälläinen epätietoisuus on tosi vaikeaa, koska ei pysty oikeasti suunnittelemaan paljon mitään. Saattaa kuulostaa pieniltä jutuilta, mutta ne oikeasti vaikeuttaa elämää niin paljon. 

Parasta on kuitenkin, kun lapset (tai miksei vanhemmatkin) tekee tai sanoo jotain, joka kertoo, että kyllä ne susta oikeasti välittää. Eilen sain tytöltä tosi kauniin kukan lahjaksi ja kiukutellessaan hän uhkasi, ettei anna mulle mun seuraavana syntymäpäivänä yksisarvispiirrustusta lahjaksi, mitä oli suunnitellut tekevänsä. Ja kun poika oppi sanomaan mun nimen niin tunsin olevani niin tiiviisti osa perhettä. En osaa sanoa, onko tämä aupair-elämä kaikkien huonojen puolien arvoista, mutta tuun ihan varmasti kaipaamaan tätä perhettä, kun lopetan tämän aupaireilun. 

Miltä maistuu currywurst?

Ihana ihana Berliinin kesä on täällä! Mun hostperhe lähti tänään aamulla niiden tuttavaperheen luokse ja tulee takaisin sunnuntaina, mikä tarkoittaa sitä, että mulla on neljän päivän loma! Vaikka tämä päivä on mennyt lähinnä siivotessa ja aurinkoa ottaessa, niin jo pelkästään tieto siitä, ettei tarvitse tehdä mitään aupairin tehtäviä muutamaan päivään on selkeesti nostanut mun mielialan ihan huippulukemiin yhdessä tämän ihanan kesäsään kanssa. 

Kesä tietenkin tarkoittaa myös yhtä asiaa - nimittäin hyvästejä. Pari suomityttöä suuntaa nyt parin viikon sisällä takaisin Suomeen, minkä takia vietettiin läksiäisiä eilen illalla Peter Pane -nimisessä ravintolassa. Suosittelen! Siellä oli ihania mojitoja ja hampurilainen, minkä otin oli myös todella hyvä. Pakko mainita, että tarjolla oli myös useampi kuin yksi vegaanivaihtoehto. Mulle on heinäkuussa tulossa vegaanikaveri tänne Berliiniin Suomesta, joten täytyy vähän kartoittaa vaihtoehtoja sillekin.

Eilen päivällä käytiin kahden suomitytön kanssa Spree-joessa tunnin veneajelulla. Meillä olisi ihan hirveästi kaikkea muutakin nähtävää vielä täällä Berliinissä, minne ollaan suunniteltu menoa jo pitkään, kuten esimerkiksi Potsdam ja erilaiset museot - harmi, että muutama palaa jo Suomeen meistä. Ei siis saatu toteutettua lähellekkään kaikkea yhdessä, mitä haluttiin! Veneajelulla toteutettiin kuitenkin yksi asia, mitä en ollut mäkään ennen tehnyt: maistettiin currywurstia! Pettymys oli suuri, kun ei saatu ranskalaisia vaan kuivaa leipää currywurstin seuraksi.

Jos joku ei tiennyt, niin currywurst on tosi iso juttu täällä Saksassa ja kaiketi varsinkin Berliinissä, mistä se on myös kotoisin. Lyhyesti sanottuna se on makkaraa tomaattikastikkeella, jossa maistuu myös curry. Ei ollut mikään erikoisin makuelämys kuitenkaan ainakaan mun mielestä. 

Fête de la Musique

 

Kaksi tapahtumaa on mulle Berliinissä ylitse muiden: 1st of May ja Fete de la Musique. Ne on kummatkin tapahtumia, jossa hurja määrä ihmisiä kerääntyy ulos juhlimaan ja eilen vietettiin toista näistä. Viime vuonna en ollut Fete de la Musique:ta juhlimassa - varmaan, koska en ollut tajunnut kuinka paljon ihmisiä siellä on ja miten iso tapahtuma se oikeasti olikin. Mentiin mun poikaystävän kanssa vaan Mauerparkiin, mutta ympäri Berliiniä saattoi kuulla juhlivia ihmisiä ja ilmaisia open air -tapahtumia oli useampia.

Mä olin eilen kuitenkin illalla hurjan väsynyt. Mua ärsytti, etten maanantaina tai edes tiistaina kunnolla tietänyt, milloin ja monelta mun pitäisi olla töissä. Kaiken huippuna oli se, kun ne yhtäkkiä puhuivat tulevasta lomamatkasta, josta en tietänyt mitään. Aupairina olo ei ole läheskään aina niin ihanaa ja helppoa, kuin voisi kuvitella. Vaikka hetken olin mauerparkissa ihan fiiliksissä, lähdettiin me lopulta jo tunnin jälkeen kotiin mun mielialan ollessa selkeästi miinuksen puolella. Ensivuonna pitää ehkä varautua tohon tapahtumaan paremmin ja onhan tässä viikonloppuna kuitenkin vielä tiedossa juhannusjuhlia. Tänään sain myös selvyyden siihen lomamatkaan - hostperhe lähtee huomenna niiden tuttavaperheelle ja viipyy siellä sunnuntaihin asti. Tämä oli se loma, jota tarvitsin. 

Oon oikeesti 21 vee

Rakastan Berliiniä osittain juuri sen vuoksi, että kaupunki ei koskaan käy tylsäksi. Täältä löytää koko ajan paikkoja, joissa ei ole koskaan ennen käynyt ja joissa on sitä jotakin. Kuvan paikka tosiaan oli mulle entuudestaan tuttu - jo ensimmäisten kuukausien aikana Berliinissä taisin sinne kerran eksyä, mutta ihastuin jo silloin. Kyseessä on pieni sisäpiha Mittessä, jossa on myös Anne Frankin museo ja esimerkiksi kuvassa näkyvä kahvila. Mua eniten paikassa viehättää kuitenkin graffitit, noi lamput ja seiniä pitkin kiipeilevät kasvit.

Mun synttärit oli viimekuussa ja sain mun hostperheeltä lahjaksi kameraan uuden objektiivin, minkä vuoksi oon nyt innostunut ihan uudella lailla valokuvaamisesta. Synttärit osui samalle viikolle, jolloin oltiin etelä-Saksassa vierailemassa hostperheen sukulaisilla. En odottanut, että mun synttäreitä oltaisiin erikoisemmin juhlistettu, mutta olin niin väärässä! Kuulin useampia synttärilauluja saksaksi ja illalla menin hostvanhempien kanssa Mannheimiin rantabaariin ja sieltä katsomaan Science Slam:ia.

Uuden objektin myötä tulee siis varmasti kuvailtua enemmän (ja parempia) kuvia. Potsdamin reissua ollaan suomityttöjen kanssa suunniteltu ikuisuus, että ehkä siinä on sitten seuraava kuvauspaikka.

Viideltä aamulla

Halusin kertoa tänään ihan jostakin muusta. Pahoitella, etten ole hetkeen kirjoittanut. Mielessä oli muuttoasiat ja yliopisto, mutta sitten selasin kännykän kuvia ja löysin kaksi kuvaa, jotka oli otettu aamulla viiden jälkeen. Spree-joki on tyyni ja taivas haaleansininen - ei kerro sanaakaan siitä, miten mun ilta päättyi suunnittelematta vasta aamulla, mutta silti näissä kuvissa on kuitenkin se kaikki. Se levollisuus ja hyvä olo, mikä mun sisällä on juuri nyt. 

Olin keväällä ollut ahdistunut siitä, kuinka mun sosiaalinen elämä oli niin kuollutta. Harmitti, kun niin moni kaveri vuoden takaa oli lähtenyt Berliinistä. En nähnyt millään sitä, mitä mulla elämässäni oli nyt, vaan kaipasin takaisin viimevuoteen ja haaveilin tulevasta. Hiljalleen oon kuitenkin taas huomannut, että ehkä mun olisi vaan pitänyt katsoa ympärilleni ja nähdä ne kaikki upeat ihmiset tässä ja nyt. 

Viime viikon perjantaina päädyttiin yllättäen muutaman jälkeen Watergateen yhden suomitytön kanssa. Seuraavana päivänä yöunien jälkeen ei enää ollut niin hohdokasta, mutta nyt viikon jälkeen on jo ihan hyvä muistella, että oikeasti vietin parhaimman illan pitkään aikaan. 

Kesä on vihdoin Berliinissä. Ja se on yhtä ihana kuin edellisenä vuonnakin.

Müggelsee

Tämän viikon maanantaina menin yhteen mun suosikkipaikoista koko Berliinissä - Müggelseelle, eli Berliinin isoimman järven uimarannalle. Ajattelin ehkä hieman naiivisti, että koska ulkona oli jo +25 astetta lämmintä, voisi veteen jo mennä kunnolla uimaankin. Aurinko paistoi ihanasti kasvoille, järvivesi kilmalteli edessä ja hiekka kutitteli varpaissa. Voisin kuitenkin lähes vannoa, että vesi oli kylmempää kuin Etelä-Afrikassa, jossa se merivesi oli välillä ihan jäätävää. Koska Müggelsee ei kuitenkaan ole ihan kulman takana, vaan matkaa on lähemmäs tunti, niin pakotin itseni sinne veteen ja koska mun poikaystävä ei halunnut jäädä yhtään huonommaksi, niin se tuli sitten perässä. Yksi Berliinin huonoja puolia on, että joka paikkaan on ihan hirvittävä matka! Toisaalta, tälle rannalle se on ehkä eduksi, koska se harvoin on ollut täynnä mun siellä käydessä - kuten ei ollut nytkään!

Berliiniähän ei ympäröi meri mistään suunnasta, eikä siellä sijaitsevassa Spree-joessakaan voi uida. Viime vuonna tuli esimerkiksi nähtyä kuolleena kelluvia kaloja joessa, joka varmaan jo kertoo jonkin verran esimerkiksi veden saastuneisuudesta... Täällä on kuitenkin yllättävän monia uimarantoja, joita tänä kesänä pitää käydä kokeilemassa! Itelle tuttu on vaan tuo Müggelsee ja sitten vähän pienempi Weißensee. Oon kuullut paljon juttuja myös Wannsee:sta, joka on tosi suosittu ja iso uimaranta, mutta suosionsa takia sitten myös aina täynnä ihmisiä. 

Odotan jo ihan innolla sitä, kun Berliinissä tulee lämpimämmät säät. Viime vuonna olin sen lämpimimmän ajan Suomessa, kun lämpötila lähenteli +40 astetta, mutta jo kesäkuu oli ihan järjettömän lämmin. Tavallaan toivon ja odotan kauhuissani, tuleeko tästä kesästä samanlainen. 

Vappu Berliinissä

Vappu Berliinissä on ihan huikeeta. Muistoksi siitä puhelimeen jäi kauhea määrä epäonnistuneita kuvia, joita oli otettu pitkin päivää. Käytiin sunnuntaina suomityttöjen kanssa piknikillä isossa puistossa, jonne otettiin mukaan esimerkiksi simaa ja Fazerin suklaata, nam nam. Illemmalla suunnattiin vielä Görlitzer Parkiin, joka normaalisti on tunnettu huumekauppiaistaan, mutta oli nyt täynnä ihmisiä ja musiikkia juhlimassa the 1st of May:ta. Oltiin myös tosi onnekkaita sään suhteen, koska vielä alkuviikosta oltiin luvattu pilvistä ja sateista säätä, mistä ei kuitenkaan ollut tietokaan. Hyvät säät onkin jatkuneet aina tähän päivään asti ja oon hienosti saanut vähän väriä naamaan (mitä nyt hostäiti juuri tänään mainitsi kuinka kalpealta näytän...). 

Tämä postaus piti oikeasti kirjoittaa jo aikaisemmin, mutta olin Suomessa välillä muutaman päivän ja nyt sairastuin vesirokkoon, jota mulla ei ennen ollut. Olisi ehkä kannattanut ottaa se vesirokkorokotus jossain vaiheessa Suomessa vielä asuessa, niin nyt ei tarvitsisi kärsiä. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että tämä olisi menossa ohi ja voin jopa ehkä viikonloppuna suunnata Kreuzbergissä sijaitsevaan kulttuurikarnevaaliin.

Hylätty Berliini: ratapiha

Mietin ihan mielettömän pitkään suomennosta sanalle train yard ja pakko oli lopulta googlettaa, kun ei vaan tullut mieleen. Käytiin siis lauantaina aamupäivästä ihanassa auringonpaisteessa hylätyllä ratapihalla Heinersdorfissa. Olin halunnut mennä sinne jo pidemmän aikaa, ja kun yksi suomiauppari mainitsi siellä käyneensä ja suositteli paikkaa, niin pakko sinne sitten lopulta oli päästävä. Toisin kuin monet muut hylätyt paikat Berliinissä, tänne mennessä ei tarvinnut kiipeillä aitojen yli tai pelätä poliisien tulevan paikalle. Paikan omistaja on antanut luvan ihmisille tulla alueelle, joten jännitystä tämä ei kyllä tarjonnut.

Siellä oli myös paljon muutakin porukkaa valokuvaamassa ja varmaan varsinkin hyvä sää houkutteli monet ihmiset paikalle. Muutaman tunnin jälkeen palasin kotia töihin. Illalla hostvanhemmat lähti vielä ulos syömään ja mä jäin kotiin lasten nukkuessa. Sain katottua netflixin Love:n loppuun, mistä tuli kyllä mun ihan lempisarja! Nyt viikonlopun aikana sain loppuun myös mun lukuprojektin: luin kaikki Harry Potterit saksaksi. Seuraavaksi olisi vuorossa yksi toinen kirja saksaksi ja vähän jännittää, että ymmärtääköhän siitä mitään. Potterit olin kuitenkin lukenut jo niin moneen kertaan, että vaikka kaikkia sanoja ei ymmärtänytkään, niin juonessa pysyi kärryillä.