Lähetin paperit yliopistolle ja maksoin koulumaksun viimeviikolla. Nyt jännitän vaan sitä, pääsenkö opiskelemaan alaa, mitä oon halunnut opiskella lukiosta lähtien. Tuntuu, että koko alkuvuoden olen stressannut sitä, pääsenkö kouluun ja saanko ylipäätään kaikki paperit lähetettyä ajoissa. Olen stressannut sitä, saanko säästettyä tarpeeksi rahaa roadtripiä varten, joka muuten alkaa ensiviikon tiistaina. Olen nähnyt painajaisia sekä nykyisestä että vanhasta hostperheestä, mikä varmaan kertoo omaa tarinaansa siitä, kuinka paljon ahdistaa tämä aupairelämä.
Tuntuu, että koko ajan on kiire tehdä jotakin. Pitäisi repiä itseni sataan eri paikkaan ja ehtiä näkemään kaikkia ihmisiä, joita haluan nähdä. Pitäisi siivota. Pitäisi ostaa huonekaluja ja suunnitella syksyn muuttoa. Se muuttokin epäilyttää. Ja entä jos en saa sitä koulupaikkaa nyt? Sitten pitäisi löytää työpaikkakin. Nämä oli mun ajatuksiani viime viikoilta.
Tuntuu, että koko ajan on kiire tehdä jotakin. Pitäisi repiä itseni sataan eri paikkaan ja ehtiä näkemään kaikkia ihmisiä, joita haluan nähdä. Pitäisi siivota. Pitäisi ostaa huonekaluja ja suunnitella syksyn muuttoa. Se muuttokin epäilyttää. Ja entä jos en saa sitä koulupaikkaa nyt? Sitten pitäisi löytää työpaikkakin. Nämä oli mun ajatuksiani viime viikoilta.
Oon aina ollut todella paha stressaamaan asioista, minkä huomasi esimerkiksi siinä, että ylioppilaskirjoitusten aikana laihduin viisi kiloa. Suurentelen asioita mielessäni ja mietin aina sitä pahinta mahdollista vaihtoehtoa, mitä voi tapahtua. Oon kuitenkin hiljalleen alkanut löytämään tapoja hillitä stressiä.
Listasin kaikkia asiat, jotka huoletti tai ahdisti. Mietin mitä asioille voisin tehdä, jotta ne ei saisi mua enää sellaisen ahdistuneisuuden valtaan. Osittain tämän listan takia tapasin mun entisen hostperheen eilen ja vaikka kädet tärisi aluksi jännityksestä, niin siitä selvittiin hyvillä mielin. Hostlapsi oli kasvanut hurjasti ja menee syksyllä jo kouluun! Olin jo pidemmän aikaan halunnut käydä vanhan hostperheeni luona ja tuli niin hyvä olo, kun sitten lopulta tämän sain aikaiseksi. Olen myös tullut siihen tulokseen, etten kuole vaikkei koulupaikka nyt aukeaisi. Suunnitelmat on aika hyvin selvillä tulevaisuuden osalta - jos en pääse nyt opiskelemaan psykologiaa, niin mulla on jo muutama koulu ja ala mihin haluan lähes yhtä palavasti opiskelemaan.
Löysin jostain myös Hemingwayn sanonnan, joka antoi mulle yllättävän paljon inspiraatiota.
“If something is wrong, fix it if you can. But train yourself not to worry. Worry never fixes anything.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti