torstai 23. kesäkuuta 2016 | 8.49

Miltä maistuu currywurst?


Ihana ihana Berliinin kesä on täällä! Mun hostperhe lähti tänään aamulla niiden tuttavaperheen luokse ja tulee takaisin sunnuntaina, mikä tarkoittaa sitä, että mulla on neljän päivän loma! Vaikka tämä päivä on mennyt lähinnä siivotessa ja aurinkoa ottaessa, niin jo pelkästään tieto siitä, ettei tarvitse tehdä mitään aupairin tehtäviä muutamaan päivään on selkeesti nostanut mun mielialan ihan huippulukemiin yhdessä tämän ihanan kesäsään kanssa. 

Kesä tietenkin tarkoittaa myös yhtä asiaa - nimittäin hyvästejä. Pari suomityttöä suuntaa nyt parin viikon sisällä takaisin Suomeen, minkä takia vietettiin läksiäisiä eilen illalla Peter Pane -nimisessä ravintolassa. Suosittelen! Siellä oli ihania mojitoja ja hampurilainen, minkä otin oli myös todella hyvä. Pakko mainita, että tarjolla oli myös useampi kuin yksi vegaanivaihtoehto. Mulle on heinäkuussa tulossa vegaanikaveri tänne Berliiniin Suomesta, joten täytyy vähän kartoittaa vaihtoehtoja sillekin.

Eilen päivällä käytiin kahden suomitytön kanssa Spree-joessa tunnin veneajelulla. Meillä olisi ihan hirveästi kaikkea muutakin nähtävää vielä täällä Berliinissä, minne ollaan suunniteltu menoa jo pitkään, kuten esimerkiksi Potsdam ja erilaiset museot - harmi, että muutama palaa jo Suomeen meistä. Ei siis saatu toteutettua lähellekkään kaikkea yhdessä, mitä haluttiin! Veneajelulla toteutettiin kuitenkin yksi asia, mitä en ollut mäkään ennen tehnyt: maistettiin currywurstia! Pettymys oli suuri, kun ei saatu ranskalaisia vaan kuivaa leipää currywurstin seuraksi.

Jos joku ei tiennyt, niin currywurst on tosi iso juttu täällä Saksassa ja kaiketi varsinkin Berliinissä, mistä se on myös kotoisin. Lyhyesti sanottuna se on makkaraa tomaattikastikkeella, jossa maistuu myös curry. Ei ollut mikään erikoisin makuelämys kuitenkaan ainakaan mun mielestä. 

8 kommenttia:

  1. Olipa kiva törmätä Saksa-aiheiseen blogiin! 😊 Mun mies on puolittain kasvanut Saksassa (ja mä en ole vielä tähän päivään mennessä jalallanikaan Saksanmaalle astunut) ja sinne olisi tarkoitus jossakin suurin piirtein lähiaikoina suunnata, joten kiva päästä tutustumaan vähän lisää tätä kautta! 😊

    Sattuneesta syystä oon kuullut kohtalaisen paljon juurikin Saksan erikoisemmista ruokalajeista - pakko kysyä, onko tullut mitään erityisen hyvää tai erikoisen hirvittävää vastaan? 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään täällä siitä, kun nää kokkaa aina vuodenaikojen mukaan. :) Esimerkiksi nyt keväällä/kesällä syödään tosi paljon parsaa, mikä on varsinkin paistettuna ihan mielettömän hyvää. Suomessa ainakaan ei tullut syötyä lähellekään niin usein, mitä täällä, kun sitä on joka viikko vähintään kerran tarjolla.

      Sit kaikista kamalinta on varmaan ollut jouluruuat... :D Inhosin niitä kaaliruokia eikä ankka ollut myöskään mun makuun. Kürbissuppe eli kurpitsakeitto oli myös suoraan sanottuna aika hirveetä. Berliinissä döner on tosi iso juttu, mut ei siitä(kään) mitään mun lempiherkkua tullut.

      Kannattaa tulla käymään Saksassa! Tää on kyl tosi ihana maa ja täällä on tosi paljon nähtävää, niin että kaikille löytyy jotain mistä tykkää. :)

      Poista
  2. Vitsi, en edes tiedä kuinka iloiseksi tulin eksyttyäni sattumalta sun blogiin! Berliinissä on aina ollut jotain mikä on vetänyt mua puoleensa. Berliinin reissu on ollut suunnitteilla jo ties kuinka pitkään, mutta vihdoinkin loppukesästä ois tarkoitus suunnata sinne.

    Sulla on todella kiva kirjoitustyyli ja nää kuvat - en ees tiedä mistä mä aloittaisin. Rakkauteni Berliiniä kohtaan taisi syventyä hitusen näitä sun blogin kuvia selatessa.

    Toivottavasti sun kesä on ihana ja aurinkoinen! ♥

    Written by Neea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitsi, kiitos superihanasta kommentista!:) Berliini on kyl niin ihana, toivottavasti sulla tulee loppukesästä kiva reissu täällä!

      Poista
  3. Toi näyttää kyllä tosi hyvältä! Pakko käydä tsekkaamassa kun tuolla päin taas reissataan :-)

    <3: Jasmin N
    Little Things With Jassy
    Bloglovin'
    Beauty Giveaway

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kannattaa tsekata, jos vaan tänne Berliiniin eksyy! :)

      Poista
  4. Oi Berliini, haluaisin päästä käymään siellä niin paljon!


    http://2avlt5.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Ihana blogi sulla! Jotenkin pystyy samaistumaan, kun oon nyt itsekin asustellut täällä hetken. Tosin Münchenissä mutta Saksassa kuitenkin!
    nippemaailmalla.blogspot.de

    VastaaPoista

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä