keskiviikko 21. lokakuuta 2015 | 11.21

Viikon kuulumisia



Aupairina olossa on paljon hyviä puolia, mutta on niitä huonojakin paljon. Joskus ne huonot ottaa vallan ja sellaisina hetkinä mietin tavaroiden pakkaamista ja lähtöä ovesta samana iltana. Hyvinä päivinä noita ajatuksia ei ole. Silloin hymyilyttää ja tuntee olevansa onnellinen.
Tämä päivä alkoi samalla tavalla kuten ne kaikki päivät, joina mun pitää herätä aikaisin ja viedä lapset päiväkotiin: tyttö ei halunnut pukea vaatteita, ei ollut nälkäinen tai oli liian väsynyt syödäkseen ja halusi, että hakisin hänet päiväkodista aikaisemmin tänään kuin normaalisti. Tehtiin kuitenkin lupaus, että jos hän tänään olisi kiltisti koko päivän, niin hakisin hänet huomenna aikaisemmin, ja se lupaus toimi mielettömän hyvin! Meillä tuskin on ikinä ollut niin hauska ja rento fiilis kuin tänään. Mentiin leikkipuistoon ilman vastaansanomista, keinuttiin ja kiipeiltiin kiipeilytelineissä. Poikakin oli hyvällä tuulella ja mullakin oli hyvä olla - tapasin aamupäivällä vihdoin Unkarista tulleen aupairin, joka osoittautui huipputyypiksi! Jos sää on sunnuntaina hyvä, niin tehdään yhdessä jotakin kivaa.

Viikonloppuna käytiin kahden muun suomiaupairin ja Piercen kanssa katsomassa valofestivaalia, kuten suunniteltiinkin. Vaikka mulla olikin mielettömän kiva ilta, niin mulla oli tunne, että mun saksanamerikkalainen poikaystävä ei oikein arvostanut suomea puhuvaa seuraa. Ennen nukahtamista hän kuitenkin sanoi illan olleen ihan mukava. Jostain syystä otin myös vaan muutaman kuvan koko illan aikana... ja siksi tämä postaus sisältää vaan yhden hassun berliinikuvan.

Ensiviikonlopulle on luvassa taas tosi paljon ohjelmaa - kotibileet, leffailta ja Piercenkin kanssa vähän suunniteltiin et oltaisi menty baariin yhdessä, mitä tehdään tosi harvoin (ei ikinä). Saa nähdä, miten mun aika riittää. Tykkään kuitenkin tosi paljon tällaisesta kiireestä, kun saa tavata ihmisiä. Se tekee mut niin onnelliseksi.

2 kommenttia:

  1. Oi vitsi. Toi aupairina toimiminen on jotenki aina kiehtonu mua kauheesti. Itelläni ei kuitenkaa ollu mahollisuuksia tai uskallusta koskaan lähteä. :( Toivottavasti loppuki menee hyvin ja muksut on kiltisti! :)

    http://energiapistos.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kommentista! :) Kyl sitä myöhemminkin voi lähteä, eikä edes tarvitse olla koko vuotta! Jos siis vaan kiinnostusta löytyy.

      Poista

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä