Etelä-Afrikka

Oon vähän itku kurkussa. Kaikki kuvat aina siitä lähtien, kun tulin Saksaan olivat sillä muistikortilla, joka nyt ei meinaa löytyä mistään. Vielä en ole luovuttanut toivosta, mutta vähäsen näyttää siltä, että yli puolet Etelä-Afrikan kuvista on kadonnut minne lie muistikortin mukana. Vaihdoin matkan loppupuolella uuteen muistikorttiin ja onhan mulla vielä kännykällä otetut kuvat, mutta silti harmittaa niin paljon. Mielessä oli vielä loman aikana, että kirjoittelisin useammankin postauksen Etelä-Afrikasta, mutta katson sitä sitten uusiksi, jos muistikortti löytyy. 

Etelä-Afrikka oli mun ensimmäinen ulkomaanmatka Euroopan ulkopuolelle. Mun hostperhe oli tosi ihana pyytäessään mua mukaan niiden lomalle ja vielä kun ne maksoi kaikki matkat ja ruuat ja mitä nyt ikinä tehtiinkään paikanpäällä. Hostmama osti mulle jopa sandaalit ja olin vielä etukäteen saanut perheeltä vähän ylimääräistä käyttörahaa matkaa varten. Hostperhe oli lomallakin kaikista ihanin ja otti mut aina huomioon. Etukäteen olin vähän pelännyt, että meen sinne ilmaiseksi työvoimaksi hoitamaan niitten lapsia, mutta loppujen lopuksi mun tartti olla töissä vaan muutamana iltana ja välillä päivällä.

Kaikesta ihanuudesta huolimatta kolmantena ja neljäntenä päivänä aloin tuntea ihan järjetöntä koti-ikävää, mikä mulle vielä tähän mennessä oli ihan tuntematon käsite. Mun tarvitsi siis lähteä toiselle mantereelle tunteakseni tämä tunne ihan kunnolla, sillä aloin itkemään oikeasti niin, että mun hostperhekin säikähti. Siinä hetkessä hävetti niin paljon, kun kyyneleet ja räkä valui pitkin poskia... Mutta nyt osaan jo ajatella, että sen jälkeen olen ollut paljon avoimempi hostperheen seurassa. 

Loman aikana käytiin tosi paljon ulkona syömässä ja mieleen jäi varsinkin yksi paikka, mistä sai ihan taivaallista, tulista kanahampurilaista. Käytiin sielä kahteen kertaan ja oisin voinut mennä vielä kolmannenkin kerran. Se ravintola oli vähän syrjäisemmässä paikassa ja enemmän juuri paikallisten juttu, mistä tykkäsin. Tunnelmakin oli tosi rauhallinen ja koska se sijaitsi merenrannalla, puhalsi sieltä kivasti myös merituuli. Käytiin myös tosi monissa muissa ravintoloissa ja pariin kertaan jonkintyylisillä ruokamarkkinoilla.

Yksi asia, mikä mua yllätytti oli se ero, mikä näkyi tummaihoisten ja valkoihoisten välillä. Ruokakaupoissa oli vain tummaihoisia töissä ja asiakkaat oli lähes poikkeuksetta valkoihoisia. Siivoojat ja puutarhurit oli tummaihoisia ja valkoihoiset asuivat hienoissa, paksuin muurein aidatuissa omakotitaloissa. Mun hostisä kertoi, että Etelä-Afrikassa rasismi kohdistuu valkoihoisiin ja siksi esimerkiki ulkona yksin liikkuminen muualla kuin ihan keskustakaduilla on vaarallista. Autolla ajaessa sen kyllä huomasi: ihmiset, jotka liikkuivat kävellen olivat tummaihoisia.

Kun on kasvanut ympäristössä, jossa toitotetaan, kuinka väärin rasismi on ja että kaikki ovat samanarvoisia, oli tosi hämmentävää mennä Etelä-Afrikkaan, jossa näin ei ole. Vaikka Etelä-Afrikka tuntui omalla tavallaan länsimaalta, niin juuri esimerkiksi tuo ero tummien ja valkoisten välillä kyllä palautti mieleen kaikki jutut historian tunneilta rotusorrosta ja muusta.