torstai 31. maaliskuuta 2016 | 6.36

Kohta on kesä

Aika menee niin nopeaa. Tajusin juuri, että on marraskuun viimeinen päivä ja ensiviikon maanantaille on luvattu 20 astetta lämmintä - siis mitä! Äiti lupasi ostaa lentoliput Suomeen toukokuulle ja oon vähän innoissani, koska pääsen linnanmäelle ja ylipäätään Helsinkiin ja suomikotiin ja pääsee näkemään kavereita. Vaikka rakastan mun berliinielämää, niin pieni ikävä Suomea kohtaan on koko ajan eikä ota loppuakseen. Osittain tähän ikävään on varmaan syynä Berliinin tosi masentava ja sateinen sää, joka nyt pikkuhiljaa kuitenkin muuttuu lämpimämmäksi ja aurinkoisemmaksi, mistä oon tosi iloinen.

Oon pidemmän aikaa miettinyt, jos kirjoittaisin mun lempipaikoista Berliinissä, mutta todennut sen ihan mahdottomaksi. Juuri viime viikonlopun lauantaina löysin ihan tosi ihanan aamiaispaikan, josta en ollut vielä tietoinen ja jonka nyt ehdottomasti voin luokitella yhdeksi uudeksi lempiruokapaikaksi täällä. Berliinissä löytää oikeasti koko ajan jotain uutta ja tuntuu, että vaikka oon ollut täällä vasta vuoden, niin silti on niin paljon paikkoja, missä haluaisi käydä. Tosi usein kuitenkin esimerkiksi ulos syömään mennessä menee siihen tuttuun ja turvalliseen ravintolaan tai kahvilaan nykyään. Pitää ehdottomasti näköjään aktivoitua, niin löytää taas uusia paikkoja. Tuon paikan nimi oli muuten House of Small Wonder.

Viikonloppuna ostin myös kymmenelle päivälle kortin, jolla voi käydä joogassa! Jooga tuntuu olevan täällä Berliinissä tosi suosittua ja tiedän ihan hirveän monia, jotka täällä vapaa-ajallaan harrastaa joogaa. Mun mielipiteet kyseistä harrastusta kohtaan on vielä vähän ristiriitaiset kahden kokeilukerran jälkeen. Se on omalla tavalla ihanan rentouttavaa ja ehdottomasti hyväksi mun keholle, mutta ehkä kuitenkin vähän tylsää - mä kun kyllästyn asioihin tosi helposti, mistä kertoo jo sekin että oon elämäni aikana harrastanut varmaan kymmentä eri lajia.

Nyt tulevana viikonloppuna on muuten suunnitelmissa mennä vähän valokuvaamaan yhteen hylättyyn rakennukseen, jonne oon jo ikuisuuden halunnut mennä.

2 kommenttia:

  1. Wautsi mikä blogi sinulla! Kirjoitat tosi kivasti ja hienoja kuvia koko blogi täynnä :)

    VastaaPoista

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä